Täällä ollaan taas. Lare nykyjään tykkää minusta, mutta minä en enää hänestä ja taasen olen aivan lätkässä Ilariin, samoin kamuni ja puolet koulun tytöistä. :( Kaipaan Ilarin seuraa tällä hetkellä ja hänen ihanaa hymyään ja kauniita silmiä, joiden väriä en ole koskaan nähnyt kunnolla :D

Elämä on mitä on. Mä olen nyt tällä aikaa ymmärtänyt että se mitä haluaa, siihen täytyy olla vain tarpeeeksi rohkea, ottaa itseään niskasta kiinni, ja miettiä minkä takia haluaa sen, mitä tavoittaa. Mä olen yrittänyt saada Ilarin. Se on mun tavoite, nyt 3 vuoden aikana. Tulee mitä tulee, mun tavoite on se, ja sillä sipuli :) Mä mietin usein mitä Ilari on tehnyt minäkin päivänä. Millon se katto mua, millon se puhu mulle. Niitä on tullut useita kertoja, siis kattomisia ja puhumisia. En mä ehkä ihan hullu ole, en ainakaan kuvittele, luulisin! ;)

Kiitos kommauksista, kommatkaa vaan lisää

~Rakasta vihamiestäsi, niin elämä on helpompaa~

Voi kun  se menisikin vain noin. :)