Edellisestä kirjoituksesta onkin aikaa. Siinä välissä olen jo ollut ilman ihastusta, mutta taas huomaan ihastuneeni kahteen samaan poikaan. Olen päättänyt antaa pojille lempinimet. Vaalean nimi voisi olla Lare ja tummahiuksinen Ilari. No ni, nyt on nimet keksitty. Lare on niin mikä se sana on? Siis, jos sen haluaa, se saattaa olla vaikeaa. Lare on salaperäinen sen takia. Olen ihan hulluna Lareen nykyisin. Ilari on kakkos sijalla minun ihastuksissani. Lare ei edes huomaa minua. Pitää minua yhtä tasa vertaisena kuin muita luokkamme tyttöjä, samoin Ilari. Tässä kun blogiin kirjoittaminen on ollut tauolla olen todellakin ollut ilman ihastusta. Minulla oli tänään ikävä Laren vitsejä ja hauskoja sanoja, mitä hän sanoo. Vaikka Lare ja Ilari ovat kauheita perverssejä, olen aivan hulluna heihin. En voi itselleni mitään. Kait minun on vain totuttava siihen, etten voi saada Larea, joka on meille jo luvannut, ettei ota tyttöä meidän kaupungista(tosin tuohan on vain tuollaista käytöstä, et "En mä vaan tykkään kestään meidän luokkalaisesta" vaikka oikeasti on ihastunut johonkin.


Lare on haltioissaan aina kun saa meidän luokkamme pissiksiltä huomiota. Tai no, välillä. Minun on ikävä Larea, vaikka kammoksun vielä seurustelua. Minun tekisi mieli painaa huulemme vastatuksen, poskemme vastakkain, tuntea Laren iho. Olla Laren lämpimässä, hieman luisessa, kainalossa. Istua sylikkäin, ja vain katsoa Laren sinisiä silmiä.

Mä en oikeasti ole mikään romantikko! :]